Sipulit viettivät kesän ulkona marjapensaan juurelle istutettuina. Kaivoin ne maasta jo syyskuussa, kun näytti tulevan hallaöitä. Ruukutin ne ja toin sisälle. Vettä ne eivät saaneet ollenkaan, lehdet kellastuivat ja ravinteet siirtyivät sipuleihin. Ihan oikein, olin tyytyväinen, näytti menevän ihan kasvatusteorian mukaisesti. Tästä eteen päin vain odottelemaan adventtia ja nuppujen kasvua.
Mutta ei aikaakaan, kun ensimmäinen sipuli oli lykännyt jo nuppuaan pitkälti, ennen kuin huomasin. Varsikin jäi aivan lyhyeksi, ihan kuin niillä olisi jotenkin ollut kiire kukkimaan. En valita – voimakas punainen satiinin pehmeä väri sopii erinomaisesti tähän hämärtyvään vuodenaikaan.
Kävyt ovat kaukaa, kitukasvuisista männyistä karpalosuolta. Muistona syyspäivästä ja suon tuoksusta. Ja muistona tästä syksystä, jolloin suolla ei kypsynytkään karpaloita. Menin suolle oikein poimurin kanssa ja ajattelin opetella sillä keräämään myös karpaloita. No, ensi vuonna sitten, jos suo antaa marjojaan.
tiedetilanluontojapuutarha 